Luontokuvausta

Käväisin eilen illalla lisäämässä pulujen ruokintapaikalle lisää syötävää ja samalla otin kameran mukaan jos vaikka saisi tallennettua riistaa kuviksi. Jo heti alkumatkasta valkohäntäpeura seisoskeli tien vieressä. En viitsinyt siihen pysähtyä kuvaamaan. Näin myöhemmin kauriin kulkevan pellon reunaa pitkin. Riistaa siis oli liikenteessä. Täytin kaksi kaksi ämpäriä kauran, ohran ja härkäpavun sekotusta kaverin viljasiilon lattialta ja vein ruokintapaikalle. Ajaessani sinne huomasin jo kaukaa tumman hahmon pellolla. Iloiseksi yllätykseksi hirviemolla oli kaksi vasaa. Hirvet eivät suuremmin reagoineet autoon, ennen kuin ajelin tarpeeksi lähelle, pysähdyin ja avasin ikkunan kuvaamista varten. Siltikään hirvet eivät lähteneet karkuun vaan jatkoivat syömistä hetken ihmettelyn jälkeen. Vasta kun jätin auton kauemmaksi ja lähdin kävelemään sepelkyyhkyjen ruokintapaikkaa kohden, hirvet kaikkosivat. Nuorehko hirvinaaras ja kaksi vasaa. Ruokintapaikalla jatkoin alueen raivaamista, siisti...