Pyylevä kanalintu

Illat alkaa olemaan sen verran valoisia, että pystyy lähtemään illallakin luontoon ilman, että tarvitsee pimeässä rämpiä takaisin autolle. Joten on otollinen aika liikkua luonnossa - ehtii vielä työpäivän jälkeen pyörähtää metsässä. Ikävä kyllä lähtiessäni lunta tuli taivaalta, mutta onneksi sää kirkastui kun pääsin perille. Eipä ainakaan tarvinut suuremmin hiota. Päätin korjata edellisen kirjoituksen harmitusta ja lähteä tutkimaan missä peurat tykkäävät makailla oman seuran metsästysmailla. Paljon on meilläkin peuran jälkiä sekä jätöksiä ja mahdollista kuulohavaintoa lukuunottamatta peuroja ei näkynyt. Toisaalta taas metsä oli kuiva ja tuuli tyyntyi, joten ei minulla ollut kovin suuria odotuksia peurojen näkemiseen. Pyy Kävellessäni aukean keskellä olevasta katajasta lennähti pyy. En jäänyt katsomaan onko siellä pesää. Kävelin metsän siimekseen ja otin pyypillin esiin. Pillittelin aikani ja vastausta ei tullut. Rupesi kuulumaan ympäriltä rapinaa ja lopulta näin missä pyy meni. La...