Hirviemon ja vasan kohtaaminen

Pitkäperjantaina oli viimeinen mahdollisuus kettua metsästää eli siis käytännössä metsästyskauden viimeinen päivä omalta osalta. Lähdin siis kauden viimeiselle metsästysreissulle. Reissun tarkoituksena ei ollut saada saalista, enemmänkin tutkia metsästysmaita, joita en ollut aiemmin tutkinut ja nauttia luonnosta. Jos ketun olisin saanut pillittämällä, se olisi ollut bonus ja hieno päätös kaudelle. Tietysti makkarat oli eväänä ja niiden syöminen oli matkan kohokohta.

Erään kapean hakkuukaistaleen reunalta lähti pari koppeloa lentoon ja niitä jälkiä kun kävin tutkimassa, löysin samalta suunnalta tuoreita hirven jälkiä. En lähtenyt erityisesti hirviä jäljittämään, mutta kun kulkiessa tuoreet jäljet lisääntyi, tuleva tapahtumaketju ei yllättänyt.

Juuri kun olin etsimässä sopivaa taukopaikkaa, näin hirvivasan lähtevän karkuun edestä hieman oikealta. Samassa huomaan vasemmalla silmäkulmassa liikettä ja otan kameran esiin ja rupean kuvaamaan. Tuli pienimuotoinen luontodokumentti nauhoitettua. Harmittavasti Youtubesta ei saa videota anonyyminä ulos, joten teidän lukijoiden on tyydyttävä kuvaan.

Hirviemo ja edellisvuoden vasa lähtivät karkuun, mutta pysähtyivät lyhyen matkan päähän. Vasa oli jo aika kaukana kantavasta emosta. Voi olla, että synnytys on lähellä, joten pitkää karkumatkaa ei emo jaksanut juosta. Silti lopuksi emolla oli energiaa häätää vasa pois.

Hirviemo pysähtyy minusta noin 80m päähän ja saan juuri ja juuri kuvattua risukon ohi. Siinä pidemmän aikaa katselen ja lopulta karkuun lähtenyt vasa palaa emonsa luo hakemaan turvaa. Yhdessä ne sitten taas pidemmän aikaa seisovat siinä.

Lopuksi hirviemo rupeaa häätämään vasaansa, joka siis lähtötilanteessa oli aika kaukana emostaan ja haki turvaa havaitessaan minut. Emo mylvi ja rytinä kävi kun emo rupesi edellisvuoden vasaansa häätämään. Emo näytti voivan hyvin paksusti eli uutta pukkaa ja vanhasta päästävä eroon.

Asioita tapahtuu kun luonnossa liikkuu äänettömästi ja mahdollisimman näkymättömästi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäniksen metsästys ilman koiraa

Sepelkyyhkyn ruokinnan aloitus

Metsästysseuran jäseneksi