Hirvenmetsästys

Mitä, hä, minne, milloin?

Olin vasta muutaman kuukauden metsästänyt ja tavoitteeni kohokohta oli alkamassa: hirven metsästästys. Aloittelijalla miljoona kysymystä ja kaikesta toiminnasta on ihan pihalla. Porukkajahti ei mene niinkuin lätkäharkat, että ne on joka viikko silloin ja silloin, hallilla pitää olla silloin ja silloin. Tekeminen ja toimiminen on urautunut sellaiseksi kuin se on vuosien saatossa - hirviporukat ovat toimineet suunnilleen samalla kokoonpanolla vuosien ajan.

Hirviporukan kauden ensimmäinen kaato. Kesti kauan saada tämä kaadettua ja vielä kauemmin tuoda se metsästä pois.

Onko uuden kaverin siis vaikea päästä hirviporukkaan? Vuosien kokemuksella jahtitoverit tekevät aioita vanhalla rutiinilla, joten kaikki se työ mitä hirven saamiseksi kumoon ei välttämättä näy heti. Itsellä oli se hyvä tilanne, että meillä on kiinteä maja hirvimiehille, johon kokoonnumme joka ikinen aamu juomaan aamukahvit ja suunnittelemaan päivän kulku. Usein ennen aamukahvia osa porukasta on jo ajellut alueen tiet läpi etsien merkkejä hirvistä. Onnistuminen on usein paljon todennäköisempää jos on hirvet tiedossa, jonka perään usuttaa koira.

Pikku hiljaa kun joka aamu ennen auringonnousua kömpii majalle ja aloittaa päivän niin sitä urautuu niihin samoihin porukoiden ikiaikaisiin kuvioihin. Sitä myös hiljalleen alkaa tekemään samoja asioita kuin muutkin. Lumi kun oli maassa, tuli sitä jo itsekin ajeltua teitä etsien jälkiä. Omaa urautumista helpotti se, että ensimmäinen viikko metsästettiin arkenakin, joten heti sai kahdeksan päivän verran jahtikokemusta (yksi päivä tehtiin talkoita ja annettiin koirien levätä).

Kuten aikaisemmassa tekstissä totesin, aktiivinen osallistuminen talkoisiin auttoi minua pääsemään porukkaan. Se, että tuntee edes porukan avainhenkilöt, varmasti auttaa pääsemään mukaan porukkaan paljon paremmin. Eli on paljon itsestä kiinni onko helppo vai vaikea päästä hirviporukkaan. Itselle se oli todella helppo ja joka aamu sitä uudella innolla lähti majalle.

Kauden ensimmäinen jahtipäivä

Aamukahvien ohessa tarkistettiin, että paperit ovat kunnossa. Eli metsästäjäkortti ja hirven ammuntakoe piti olla suoritettuna. Turvallisuusasiat käytiin pikaisesti läpi (koira ajaa hirvet tornipasseihin, joten riskit on minimoitu).

Hirvikausi omalta osalta alkoi heti todella hyvin kun ajaessani ensimmäisenä aamuna pimeällä majalle, huomasin pellolla kolme hirveä. Heti meillä oli paikka, josta laittaa koira liikkeelle. Passipaikat oli jaettu ja lopulta löysin oikealle passipaikalla (tällä kertaa ei ollut torni vaan kivikasa). Ensimmäisestä passipaikasta oli näköyhteys isäni lapsuudenkotiin, joten se oli oikein oiva paikka aloittaa jahti.

Koira pistettiin liikkeelle ja radiosta satunnaisesti kuului tilannetietoa. Hetken perästä kuitenkin rupesin ihmettelemään, että onpas ollut jo pidemmän aikaa hiljaista. Vilkaisen radiota. Näppäinlukkoa en ollut tajunnut pistää päälle! Kanava oli siis vaihtunut ja ei kun takaisin kanavalle. Hirvet olivat menossa ihan toiseen suuntaan ja minulle oli annettu ohjeet vaihtaa paikkaa. Tämä muutaman minuutin radiohiljaisuus oli tehnyt sen, että olin auttamatta myöhässä.

Siirryin toiseen torniin ja hetken perästä radiosta kuului, että minun pitäisi olla valmiina, koira tulossa kohti. No ei tullut. Taas vaihtamaan paikkaa. Hetken aikaa tornissa istuttuani huomaan liikettä tiellä noin puolen kilometrin päässä. Sieltä meni emo vasansa kanssa. Näin emon vain vilaukselta, mutta jäljistä voitiin havainto varmistaa. Aamulla havaitsemani sonnin, emon ja vasan porukka oli jakautunut ja koira oli lähtenyt seuraamaan sonnia. Innokkaana aloittelijana ilmoitin asiasta radioon ja kerroin mitä olin nähnyt.

Koiramme oli edelleen jahtaamassa sonnia ja jatkoin istumista. Ihmettelin kun autoa rupesi menemään edestakaisin muuten niin hiljaisella tiellä. Jälkeenpäin opin, että naapuriseura kuuntelee meidän porukan radioliikennettä, ja paikka josta hirvet menivät yli johtaa naapuriseuran kaistaleelle. Ilmeisesti heidän jahtinsa ei ollut alkanut kovin hyvin ja tiedusteltutieto emosta ja vasasta oltiin otettu ilolla vastaan.

Sonni pääsi meidän koiralta karkuun ja ei muuta kuin majalle lounastamaan. Valosaa aikaa oli vielä jäljellä, joten ei muuta kuin uutta putkeen. Tällä kertaa pääsin torniin, josta on ammuttu monta hirveä. Taas koira irti ja odottaminen alkoi.

Koira löysi hirven, mutta suunta oli ihan väärä. Siinä sitä sitten tuli istuttua ja nautittua luonnosta. Taas kuitenkin silmäkulmassa vilahti - mitään ääntä ei kuulunut. Ase valmiiksi ja metsätien yli jolkotteli ylivuotias naaras. Varmistin pois ja herää epäilys: entä jos sillä on vasa mukana. Kiikari oli 8x säädöllä, hirvi oli tullut vasemmalta puolelta ja oikeakätisenä en voinut nähdä onko vasaa perässä vai ei ilman laskematta asetta hieman. Laskin aseen ja ketään ei enää näkynyt.

Tämän takia minua ei haittaa yhtään ylläpitää sopivaa hirvikantaa metsästämällä. Valkoiset jalat ja muuten hyvin tumma eläin piiloutuu hyvin lumen ja pimeyden keskelle. Ellen olisi ollut silmät auki ja oppinut jo näkemään eläimiä luonnossa, tämäkin olisi mahdollisesti päätynyt minun tuulilasiin. Kuukausi takaperin hirvi meni vielä lähempää ohi. Tässä huomasin hirvet jo kaukaa, mutta aikaisemmassa tilanteessa jouduin tekemään äkkijarrutuksen. Samoilla kohdilla myöhemmin yhden metsästysseuran jäsenen poika törmäsi hirven kanssa auton lunastuskuntoon.

Tämä opetti minulle kolme asiaa. Passissa kannattaa olla aina hiljaa ja hereillä, koska aina voi tapahtua kun koiran haukku herättää metsän. Toinen opetus oli, että hirvenmetsästyksessä kiikarin suurennoksen pitää olla laajin mahdollinen. Nyrkkisääntö Zeissin edustajan mukaan on, että ampumamatka on noin satakertainen kiikaritähtäimen suurennokseen nähden. Eli jos kiikari on kaksinkertaisella suurennoksella niin tarkka ampumatka on kaksisataa metriä. Jos asetus on kahdeksan kertaisella suurennoksella, tarkka ampumamatka on 800 metriä. Tämä siis tauluun ammuttaessa. Eli kaksinkertaisella suurennoksella, joka on siis oman optiikan pienin suurennos, pitäisi helposti pystyä ampumaan hirvi kahdesta sadasta metristä.

Kolmas opetus oli se, että ampumataito pitää olla kunnossa, koska ikkuna tilanteen tajuamiseen, hirven tunnistamiseen ja laukauksen suorittamiseen on hyvin pieni. Minulla oli kyseinen hirvi tähtäimessä ja olisin voinut laukasta, mutta tilannetaju oli vajavainen. Sain myöhemmin kiitosta siitä, että maltoin mieleni kun en ollut varma onko vasaa mukana vai ei.

Kauden viimeinen jahtipäivä

Tässä vaiheessa on luontevaa hypätä kauden viimeiseen jahtipäivään. Olin viereissessä tornissa siitä missä olin ensimmäisen jahtipäivän päättänyt ja näin samaan paikkaan, josta ylivuotias naaras oli mennyt tien yli. Koira päästettiin vapaaksi ja se löysi hirviä. Hirvet menivät taas aivan toiseen suuntaan koirat perässään. Lunta satoi rankasti ja se kasautui päälleni kun tietysti istuin aivan hiljaa ja paikallani.

Ryhdyin hiljaksiin poistamaan lunta käsivarsiltani ja polviltani. Samassa huomaan tumman hahmon kaukaisuudessa seisovan - samassa paikassa siis, josta näin ensimmäisenä päivänä hirven ylittävän tietä. Tällä kertaa se osoittautui sonniksi ja viimeinen lupa oli aikuiselle. Siis ei muuta kuin penkistä ylös seisomaan (tällä kertaa hirvi oli oikealla, joten en olisi saanut hyvää ampuma-asentoa istualteen oikeakätisenä). Pikainen tähtäys ja laukaus.

Sonni suorastaan hyppäsi liikkeelle ja metsä rytisi. Ei muuta kuin katsomaan. Naapuritornista tuli seurassa jo pidempään vaikuttanut ja kertoi kuinka hänkin oli tähtäillyt sonnia, mutta konehuone oli ollut sen verran peitossa, että oli odottanut, että lähtisi liikkeelle. Verta tai karvoja emme löytäneet, joten kokeneemman eränkävijän ohjeiden mukaisesti jäimme odottamaan koiraa.

Metsästyksenjohtaja alkoi organisoimaan passitusta uudelleen haavakkoa silmällä pitäen. Hetken siinä odotettuamme tuli autolla toinen kokenut hirvimies kun passipaikkaa vaihtoi. Hän pysähtyi kysymään tilanteesta ja samantien kun kuuli, että olin päässyt paikallaan olevaan hirveen ampumaan, hän puhalsi pelin seis ja kutsui kaikki ampumapaikalle. Olin jo saanut hyvän ampujan maineen.

Hetken perästä lähdimme seuraamaan jälkiä lumisessa maassa ja jo pian alkoi verta näkymään. Sitten koira saatiin paikalle ja tilanne pian selvisi - osuma oli keuhkoissa ja hirvi oli juossut ehkä viisikymmentä metriä, kellahtanut nurin, mutta noussut vielä ja pari kymmentä metriä vielä siirtynyt ja siihen jäänyt.

Kauden viimeinen hirvi nurin. Vanha, lähes hampaaton uros oli ensimmäinen ampumani aikuinen hirvi. Sarvet ei ole kovin komeat, mutta olihan ne pakko ottaa muistoksi.

Tämä sonni osoittautui hyvin vanhaksi ja lähes hampaattomaksi, eli hyvä yksilö karsia pois. Ideaalitilannehan olisi metsästää vain huonompia ja heikompia yksilöitä, mutta koska metsästys tehdään vapaa-ajalla, ei kenelläkään ole niin paljon aikaa käsillä, jotta se olisi mahdollista. Ne otetaan, mitkä saadaan ammuttua.

Takaisin alkuun

Nyt kun on kauden viimeinen lupa käsitelty, palataan alkuun ja ensimmäiseen lupaan. Toinen päivä alkoi taas kahveilla ja passien jaoilla. Jouduin tai pääsin (olin vapaaehtoinen) samaan paikkaan, missä olin nähnyt naaraan ja vasan ylittävän tien ja naapuriseuran ottavan kopin niistä. Taas koira löysi helposti itselleen hirven ja alkoi jahti. Hirvi päätyi menemään tornin, josta näin ylivuotiaan naaraan, ohi siten, että kyseisestä tornista ja viereisestä tornista ammuttiin sitä. Kumpikaan laukaus ei ollut kuolettava.

Hirvi tietysti meni tiheimpään mahdolliseen pusikkoon. Alkoi odottelu. Meillä oli peijaisista jäänyttä hirvikeittoa valmistumassa majalla lounaaksi, mutta hommassahan meni melkein koko päivä. Pitkän odottelun jälkeen hirvi siirtyi ja se päästiin lopettamaan. Ikävä kyllä lopetus tapahtui keskelle hakkuuaukeaa, jonka maata oli voimakkaasti muokattu. Paikka mihin hirvi jäi oli melkein seuran alueen rajalla ja vaikea kuvitella toista paikkaa, joka olisi niin kaukana tiestä ja jossa olisi vaikeampi isoa hirveä vetää.

Kovien fyysisten ponnisteluiden jälkeen, iltapäivällä saatiin saalis lahtivajalle ja pääsimme nauttimaan ansaittua keittoa. Päivä oli hyvin kaksijakoinen, aamu ja osa iltapäivästä meni värjötellessä tihkusateessa ja tuulessa. Sitten hyvin fyysinen ponnistelu heti perään. Yritä siinä nyt sitten löytää sopiva vaatetus, että tarkenee istua pitkään, mutta kuitenkin samalla kyettävä hikoamaan enemmänkin.

Meidän seurassa saalis käsitellään siten, että emme pistä hirveä vaan mahdollisimman nopeasti avaamme hirven ja poistamme sisuskalut henkitorvesta aina peräsuoleen saakka. Avaamme samassa toimenpiteessä rintakehän, jolloin homma on hyvin helppo tehdä. Ensimmäisen hirven suolistamiseen en osallistunut, koska en ehtinyt paikalle, mutta seuraavassa olin jo hyvänä oppilaana.

Hirvi viedään seuraavaksi lahtivajalle ja poistetaan takki ja pistetään riippumaan. Aina yritetään hirveä riiputtaa viikon verran jos vain sää sallii. Jos näyttää siltä, että säässä on pienikin uhka liian kuumalle tai pakkaselle, hirvi pistetään paloiksi viikonlopun lopuksi.

Ensimmäinen kaatoni

Ensimmäinen viikonloppu oli ohi ja muutamia hirvimiehiä lukuunottamatta jatkoimme metsästystä koko viikon. Lukuunottamatta yhtä päivää, jolloin annettiin koirien levätä ja pidettiin talkoot. Kun ei koko viikkoon oltu saatu kunnolla edes havaintoja hirvistä, perjantaina tuli sellainen olo, että tänään se pitää saada, ettei koko viikko mene ilman saalista. Vaikka saalista ei ollut tullutkaan sitten sunnuntain, oikein iloisin mielin lähdin aamulla kohti metsästysmajaa. Olin nauttinut kaikista hirvenmetsästyspäivistä todella paljon.

Aamu alkoi perinteisellä aamukahvikokoontumisella majalla ja passipaikkojen jaolla. Sain paikaksi piston pään, joka oli suvun vanhoilla mailla. Jätin auton siihen mihin noin neljännesvuosisata sitten autot oltiin jätetty kun olin mukana pienenä poikana metsänhoitotöitä tekemässä. Kävelin pari sataa metriä piston päähän passiin.

Edestä ammuttu laukaus osui suoraan sydämeen, joten vasa tipahti heti. Luoti löytyi lopulta hirven paistista. Käytin itseladattuja Sako Hammerhead 11,7g luoteja. Vaikka luoti oli mennyt melkein koko hirven läpi pitkittäissuunnassa, osuen mm. luihin, siitä oli melkein kaikki paino tallella kun myöhemmin se mitattiin ruutivaa'alla. Herää kysymys miksi käyttää kalliita lyijyttömiä luoteja.

Passissa odotellessani haukku alkoi kuulua minusta pohjoiseen ja se tuntui kuuluvan todella läheltä, mitä se ei ollut. Sitä en tiennyt ja olin valmiudessa ajatellen, että ihan kohta ne tulee. Mitä sieltä ikinä tuleekin - ei ollut tiedossa mitä koiran edessä oli. Pitkään seisottuani siinä paikallani, ase valmudessa, kuulen haukun loppuvan. Tämä tietää, että hirvet lähtevät liikkeelle ja koira lähtee juoksemaan hirvien perään. Hirvi juoksee koiraa nopeammin.

Haukku alkaa kuulumaan uudestaan. Nyt enemmän luoteesta päin. Päätän, että pakko ottaa vähän rennommin. Alkoi olemaan jo sellainen olo, että vaikka hirvi tulisi paikalle, en siihen osuisi kun kädet tärisivät niin pitkästä valmiina olemisesta. Päätin siis käydä istumaan jakkaralle.

Haukku loittoni, joten oli hetki aikaa rauhoittua. Siinä kun istuskelin, alkoi pyiden viheltelyt kuulumaan ympäriltä. Ensin oikealta, sitten vasemmalta. Mitään en kuitenkaan nähnyt.

Hirvet kiersivät ja päätyivät minusta länteen. Tiesin, että minä olin piston päässä ihan väärässä paikassa, jos päättävät jatkaa itään. Lähdin siirtymään pienin askelin. Aina kun koira haukkui, siirsin jalkaa, jotta liikkumisesta tulevat äänet häviäisivät. Oli tuulinen päivä ja tuuli oli nyt minun edukseni. Kuitenkin heti kun tulin hieman aukeammalle, lähti läheisestä männystä metso kovalla rytinällä! Ajattelin, että nyt hirvet ei varmasti tänne tule.

Mutta ei kauaakaan kun jo lännestä tulee kovaa vauhtia vasa perässään pienikokoinen emo. Ase olalle, ristikko vasan eteen ja varmistin pois. Samalla hetkellä kun aivot antaa komennon ampua, vasa juoksee ojan pohjalle. Siinä hetkessä ei komentoa enää saanut otettua takaisin ja tiesin, että laukaus menee ohi.

Emo pysähtyy laukauksen kuultuaan. Vasa nousee ojasta ja pysähtyy. Vasa on suoraan minua kohti. Latausliike ja uusi tähtäys jonnekin vasan rinnan ja kaulan yhtymäkohtaan. Laukaus. Vasa tippuu heti. Emo lähtee kohti pohjoista ja samalla hetkellä koira tulee näkyville. Se lähtee emon perään. Kysyn, tai huudan, radioon lupaa ampua myös emo. En saa lupaa. Pitää jäädä muitakin lupia kuin pelkkiä vasoja viikonlopuille.

Siinä kun emoa seurailin, kadotin vasan sijainnin. Näin kyllä, että vasa tippui siihen paikkaan mihin sen ammuin. Kiihkeässä tilanteessa en huomannut katsoa tarkkaan mihin suuntaan vasan ammuin ja matkaakin jäi lopulta päälle 150 metriä. Hirvi maastoutuu todella hyvin metsään. Hieman kiihdyksissä pyydän radiolla apuja vasan etsimiseen. Kuitenkin hetken käveltyäni oletettuun vasan suuntaan, näen hirvivasan makaavan mättään päällä.

Onnittelut vastaan, kuvat talteen ja hirvi peräkärrylle.

Emo ja kaksi vasaa

Seuraavana viikonloppuna aamujahti alkoi hyvin. Koira löysi heti sonnin, mutta siinä vaiheessa noudatettiin riistahoitoyhdistyksen suosituksia ja jätettiin sonni ampumatta. Saatiin heti perään toinen veto ja nyt löytyi isokokoinen emo, jota seurasi kaksi vasaa. Totta kai tulivat minun passipaikan vierestä. Nousivat ojasta mäennyppylän takaa. Menivät tien yli ja katosivat pusikkoon.

Kokeilin ampua pikaisen laukauksen ensimmäiseen vasaan. Meni yli. Ampumisen jälkeen huomasin, että tulee toinenkin vasa, mutta oli jo myöhäistä. Siinä vaiheessa kun latasin aseen, oli tilanne jo ohi. Lähdettiin siitä sitten seuraamaan josko olisi kuitenkin osunut, mutta mitään jälkiä ei ollut jäänyt vaikka hyvin pitkälle pystyttiin seuraamaan jälkiä.

Lauantai iltapäivä ei taas mennyt kovin kummoisesti. Mikään ei ärsytä niin paljon kun istua passissa kun huono hirvikoira huonolla ohjauksella tekee omiaan. Jos koira on kymmenen kuukautta sisäsiistinä seurakoirana, siitä ei kahdeksi kuukaudeksi saa metsästyskoiraa kirveelläkään.

Illalla menin peurapassiin peltoaukean laidassa olevan riistapellon kyttäyskoppiin. Siinä hetken kytättyäni, katsahdan ympärille sillä ajatuksella, että voi ne peurat ruokailla muuallakin pellolla kuin vain riistapellolla ja siinä olevalla syöttökaukalolla. Tämä katsahdus on piirtynyt minun verkkokalvolle pysyvästi.

Näen pellolla aikaisemmin jahtaamamme emon ja vasat. Aurinko on juuri laskemassa ja se vielä valaisee pellon. Varjot ovat pitkät. Emo huolehtivaisesti vie vasoja pellolle ja arvokkaan hiljaisesti kolmikko liikkuu eteenpäin. Nostan aseen valmiiksi ja rupean tähyilemään kiikaritähtäimen läpi. Puntti alkaa tutista, mutta vielä ei uskalla ampua, koska tausta ei ole vapaa. Pitää odottaa.

Hirvet alkavat ruokailla pellolla ja hiljalleen siirtyvät eteenpäin. Minusta katsottuna vasemmalle ja siis turvalliseen suuntaan. Rupean arvioimaan etäisyyttä. Olen huono arvioimaan etäisyyksiä, myönnettäköön se. Matkaa todellisuudessa oli hieman yli 200 metriä. Tällä matkalla luoti tippuu 80m kohdistuksesta 18,4cm eli ei kovin merkittävästi. Arvioin matkan 250 ja 300 metrin väliin, jolloin pudotusta on jo 37.1 - 49.3 cm, joten otan tähtäyspisteeksi vasan harjan.

Vasa lopulta on sellaisessa paikassa, johon uskallan ampua. Laukaus osuu selkärangan alaosaan ja vasa tipahtaa paikoilleen. Emo lähtee takaisinpäin ja toinen vasa lähtee päinvastaiseen suuntaan eli pellolle. Lopulta molemmat pysähtyvät. Otan toisen vasan tähtäimeen.

Näin osuman menevän ylös, joten tajuan heti arvioineeni etäisyyden väärin. Toiseen vasaan tiputan tähtäyspistettä ja hetken mietin, että saanko ampua. Metsästyksenjohtaja oli antanut luvan ampua hirvivasaa peuraa kytätessä jos sattuu hollille. Siis ei oltu määrää rajoitettu. Tuntuu, että aika kuluu ja miettiminen kestää. Päädyn siis siihen, että saan toisenkin ampua ja laukaisen aseeni.

Samassa kun laukaisen aseeni, vasa ottaa askeleen eteenpäin ja käännähtää hieman. Ajassa, jossa iskuri laukaisee nallin ja luoti päätyy hirven vatsaan, eli kahdessa sadassa metrissä kolme sekunnin kymmenystä, laukaus on muuttunut hyvästä osumasta vatsaosumaksi.

Toinen ja kolmas vasa kaadettuna ja nostettuna peräkärryyn kuljetettavaksi lahtivajalle.

Ja samantien soitto metsästyksen johtajalle ja tieto tuplavasakaadosta sai erittäin iloisen vastaanoton. Lupaan soittaa toiselle jahtitoverille joka taisi myös olla peuraa kyttäämässä - unohdin samantien kun puhelu loppui. No, laukaukset oli kajahtanut tyynessä säässä sen verran kauas, että kyseinen jahtitoveri oli soittanut joka tapauksessa metsästyksen johtajalle. Ja ei muuta kuin kiireen vilkkaa ensimmäisen vasan luokse antamaan armonlaukaus korvan alle.

Vasta armonlaukaus saa emon jatkamaan matkaa. Ymmärsin sen niin, että ensimmäisen vasan ääntely pysäytti emon ja vasan, jolloin minulle avautui mahdollisuus ampua toinenkin vasa. Vasta armonlaukaus hiljensi vasan, jolloin emokin tajusi sännätä pakoon.

Koska olimme pellolla, emme ottaneet sisuskaluja ulos vielä. Sen verran kuitenkin jo avasin, että sain ruokatorven esiin ja sain pistettyä reitin rintakehän alle, jotta veri pääsi valumaan pois. Lahtivajalla otettiin sisuskalut ja takki pois.

Seuraavana viikonloppuna saatiin saaliiksi neljäs vasa, joten yksi lupa jäi. Sen sain ammuttua yhden saaliittoman viikonlopun jälkeen, kuten aikaisemmin kerroin.

Täydellinen hirvenmetsästyskausi

Lopulta siis tuli kaadettua ensimmäisellä metsästyskaudella neljä hirveä. Se oli kaksi kolmasosaa seuran luvista. Itselle hirven metsästyksestä jäi todella hyvä mieli. Uskon, että olisi jäänyt hyvä mieli ilman kaatojakin. Nyt on kuitenkin helppo lähteä uudella innolla uuteen kauteen. Nyt on iso säkillinen kokemusta lisää ja aina oppii lisää. Tulevalle kaudelle ei ole enää mitään paineita saada kaatoa. Tietystikään minua ei haittaa jos tulevaisuudessa sattuu hirvi tulemaan hirvenkaatajani, eli Sako A7 kiväärin, piipun eteen. Laukaus lähtee.

Se, että tiivis porukka kokoontuu yhteen muutamiksi viikonlopuiksi työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen vapaaehtoisesti, on hatunnoston arvoista. Eikä auta unohtaa kaikkea sitä aikaa mikä menee jahtikauden valmisteluun. On kunnia olla osa tällaista porukkaa.