Valkohäntäpeura

Olen huomannut, että metsästyksen ja perhe-elämän yhteensovittaminen toimii parhaiten silloin, kun jättää metsästykseen liittyvät asiat pois, jos olen perheen kanssa liikenteessä. Jo se, että esimerkiksi aseita kuljettaa autossa estää pysähtymisen kaupoilla. Kun jättää aseet kotiin, voi perheen kanssa huoletta pysähtyä ostoskeskukseen tai nauttimaan lounaan. Onhan aseet piilossa, mutta silti en tykkää jättää autoa, jos siellä on aseet sisällä. Toinen on lainmukainen aseiden säilytys. Helpoiten se onnistuu jättämällä aseet kotiin asekaappiin.

Se, että jättää metsästysvermeet kotiin, ei tarkoita, etteikö luonnosta voisi nauttia. Juhannus vietettiin mökillä ja tänään (25. päivä) otin juomapullon sekä kameran mukaan ja lähdin metsästysmaille pienelle kävelylenkille. Tekee mielelle ja ruumiille hyvää käydä vähän kävelyllä ja samalla oppii metsästysmaita. Melkein joka kerta myös jotain riistaa sattuu näkemään. Tällä kertaa näin peuran hyvin läheltä.

Liike paljasti tämän nuoren ja komean valkohäntäpeuran. Pysähdyin heti ja nostin kameran silmille. Peura jäi kuuntelemaan jatkuvaa sulkimen ääntä.

Jätin auton tien varteen ja kävelin pari kilometriä tietä pohjoiseen, käännyin länteen metsätielle ja puolen kilometrin jälkeen etelään pistolle ja takaisin autolle. Tuuli kävi lounaasta, mutta oli kääntynyt länsituuleksi ennen kuin kohtasin peuran. Paikka, jossa kohtasin peuran, oli vain 550 metriä autoltani. 

Hetken eläintä ihailtuani, päästin äänen kun halusin kuvata paon. Komeasti häntä nousi pystyyn.

Matkaa peuraan ei ollut viittäkymmentämetriäkään. Tuuli oli sopivasti kääntynyt läntiseksi, jolloin hajuni ei vielä ollut päätynyt peuran sieraimiin. Jos olisi, se olisi pinkaissut aikaisemmin jo karkuun.

Tämä taas osoittaa sen, että jos käyttää tuulta hyödykseen ja liikkuu hiljaa metsässä, voi kohdata kaikenlaista. Toisaalta taas jos liian hiljaa kävelee, monet eläimet eivät edes huomaa sinua ja yritä edes pakoon. Ehkä tämäkin peura kuuli jotain ja nousi päivälevoltaan.

Kyllä auton takaakin näkyy eläimiä. Ensimmäistä kertaa metsästysmailla näin ketun. Nuorehko kettu loikki tien poikki autoni editse palatessani mökille. Keskellä kirkasta päivää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäniksen metsästys ilman koiraa

Sepelkyyhkyn ruokinnan aloitus

Metsästysseuran jäseneksi