Kauden 2017-2018 ensimmäinen peura

Peuraa uuden lain mukaan olisi saanut kytätä pelloilta ja ruokintapaikoilta jo syyskuun alusta, mutta meidän seurassa päätettiin, että peurakyttäilyt aloitetaan vasta samaan aikaan kuin hirvenmetsästys alkaa. Vuonna 2017 päivä oli 14. lokakuuta.

Kyttään mielelläni peuroja avoimilla paikoilla, jossa on mahdollisuus rauhoittua auringonlaskua katselemaan. Kyseisenä iltana auringonlasku oli todella hieno.

Peuraporukka oli aktiivisesti käynyt iltaisin kyttäämässä ja lukuunottamatta yhtä emä ja vasa havaintoa, peuroja ei kyttäyspaikoilla tai pelloilla ollut näkynyt. Pimeyden takia nämäkin kaksi olivat saaneet jatkaa syömistä. Kunnioitettava päätös jättää ampumatta jos ei ole varma riistalaukauksen onnistumisesta.

Perjantaina 3.11. oli täyden kuun aika ja peuraporukka oli aktiivisesti menossa kyttäämään. Aikaisemmin päivällä oli ollut riistanhoitoyhdistyksen yhteisjahti, joten porukkaa oli jo valmiiksi kasassa. Minä mukaanlukien.

Maahan satanut lumi oli lisännyt ruokintapaikalla käyntejä, mutta ei ollut tiedossa mihin aikaan peurat niitä hyödynsivät. Toisaalta taas lumipeite oli sen verran heikko, että pelloilla oli vielä hyvin syötävää. Annoin muiden valita omat kyttäyspaikkansa ja minulle jäi kolme paikkaa josta valita.

Kaksi paikoista oli syöttöpaikkoja, joihin on pitkin syksyä tuotu kerppuja, omenia ja porkkanoita. Molemmat paikat olivat suhteellisen pimeitä, mutta maassa oleva lumi ja täysikuu olisivat mahdollistaneet näkyvyyden koko yöksi. Toinen paikka oli katettu hirvitorni lähellä metsästysmajaa ja erinomaisesti sijoitettuna peurojen kulkureitille, mutta tuulen suunta oli sen verran huono, että päätin olla menemättä sinne.

Kolmas paikka oli heinäpelto, johon ennen kauden alkua oli rakennettu kivikasan päälle kyttäyslava. Lavalta oli jo ammuttu yksi hirvivasa. Olikin suuri riski, että ilta olisi mennyt hirviä katsellessa, mutta päädyin silti menemään heinäpellolle, koska tarvittaessa siellä pystyisi näkemään kuutamon avulla vaikka koko yön.

Yritän olla kyttäyspaikalla vähintään tuntia ennen auringonlaskua, joskus jopa kahta. Talvipäivänseisausta lähentyessä ei välttämättä tarvitse olla niin aikaisessa, koska hämärän aika on pidempi. Avoimet kyttäyspaikat ovat siitä parempia, että näkyvyys on 360 astetta. Kyttäyskopista ei näe kuin pienen siivun luonnosta.

Juhannusviikolla kuvattu peurapukki. Sillä kertaa laukesi vain kameran suljin.

Tullessa lumisessa maassa oli näkyvillä hyvin paljon erikokoisia peuran jättämiä jälkiä. Oli myös hirvet liikkuneet pellolla.Komean auringonlaskun jälkeen alkoi jännitys. Odotukset olivat siis hyvin korkealla. Täysikuu mietitytti kovasti. Ajattelin, että jos peura pellolle päätyy, se tulee juuri pimeän laskeuduttua ja häviää metsään samantien kun täysikuu nousee valaisemaan maisemaa.

Ilta oli tuulinen, noin 5 m/s, ja kylmä. Huomasin pian, että merinovilla aluskerrasto ja Sasta Wolf thermo asu ei ollut riittävä pitämään kylmää pois avoimella paikalla. Pakko oli sinnitellä. Päätin, että kärsin ainakin siihen saakka, että kuu nousee valaisemaan heinäpellon.

Kuu oli jo noussut puiden yläpuolelle, mutta oli vielä pilviverhon peittämänä. Olin jo ajatuksissani kovasti lähtöä suunnittelemassa, mutta päätökseni piti. Heti kun kuu nousee pilviverhon takaa, juoksen takaisin autolle. Hälläväliä hiljaiselle poistumiselle, joka on kyttäysjahdin perusasioita. Onneksi oli muuta lämmikettä tiedossa.

Pellolla liikkui jotain. Tämäkin pääsi yllättämään minut vaikka aistit oli keskittynyt havainnoimaan ympäristöä. Oli jo melkein keskellä peltoa kun hahmon huomasin.

Näin heti, että se ei todellakaan ole hirvi. Eli sen piti olla peura tai kauris. Olento liikkui pellolla nopealla tahdilla, joten ajattelin, että jätän tunnistuksen kiväärin kiikarin varaan. Oli kyseessä sitten peura tai kauris, oli minulla lupa ampua, joten en suuremmin murehtinut kumpi siellä oli - peuralta se näytti.

Kauriita ei meidän alueilla loppukesän jälkeen ole näkynyt riistakameroissa, joten olisi ollu ihme, jos sellainen olisi tähtäimeen päätynyt. En kiikarin optiikalla nähnyt oliko yksilöllä minkälaiset sarvet. Sinänsä sillä ei ole ollut meidän seurassa väliä kun ei olla suuremmin valikoivaa metsästystä harrastettu. Ne ammutaan, mitä on ammuttavissa.

Varmistin vielä pikaisesti, ettei ollut muita yksilöitä mukana, joten valinta oli tehty. Siirsin ristikon lavalle ja luoti matkaan. Peura tipahti paikoilleen ja lumijäljistä päätellen oli jalat potkinut lunta. Suunta oli kääntynyt 180 astetta. Kauden ensimmäinen peura oli kaatunut ja komea olikin. Kuusi piikkiä ja todella symmetriset sarvet. Olisi ollut erinomainen suvunjatkaja, mutta kuten totesin, meillä ei valikoida. Totta kai pyritään tasaisesti ampumaan vasoja ja aikusia sekä naaraita ja uroksia.

Olin päättänyt kokeilla äänenvaimennintani, Aimzonic Predator mallia. Naapuripellolla oli toinen ollut passissa ja se oli miettinyt, että kuka ampuu pienoiskiväärillä. Kieltämättä äänenvaimentimella on mukavampi ampua ja ilman rekyyliä tähtäyspiste pysyy suunnilleen siinä mihin laukaisu suuntautui. Eli jos kohde lähtee pakomatkalle esimerkiksi keuhkolaukauksen jälkeen, on helpompi seurata minne se lähtee.

Hirvijahdissa en taas vaimenninta tykkää käyttää, koska vaimennin vie ison osan tähtäysnäkymästä, jota pidän kakkoskertoimella. Kyseisen peuran kun ammuin, oli kerroin nelosen ja vitosen välissä. Juuri ennen ampumista olin suurentanut kohteen. Kuun kajossa tähtäyspiste näkyi hyvin vaikka optiikassani ei olekaan punapistettä. Zeissin Duralyt 2-8/42 ei ole parhaimmillaan kyttäysjahdissa, mutta on riittävän laadukas yhdessä kiikareiden kanssa.

Pikainen soitto apujoukoille ja kuvat talteen. Nyt ei tarvinnut juosta pois lämpimikseni vaan sain mukavasti lämpöä kun vedin peuran sarvistaan pois pellolta. Peura peräkärryyn ja suunta lahtivajalle.

Kuusipiikkinen peura jäi saaliiksi. Luotettava Sako A7 yhdessä Zeissin optiikan kanssa hoiti hommansa jälleen kerran.

Sarvet oli symmetriset ja näyttävän näköiset.