Metsästysseuran jäseneksi

Löytyykö sinulta metsästyskortti ja haluaisit aktiivisesti harrastaa metsästystä, mutta et ole metsästysseuran jäsen? Tai olet metsästysseuran jäsen, mutta et seurassasi pääse metsästämään esimerkiksi hirveä. Ehkä olet hankkimassa metsästyskorttia ja sinulla ei ole vielä metsästysseuraa. Kuten useat muut ruuhkasuomen ulkopuoliset metsästysseurat, myös metsästysseura johon itse kuulun, kaipaa uusia aktiivisia jäseniä. Nyt on sinun mahdollisuus päästä mukaan metsästysseuraan!

Valkohäntäpeuran ruokintapaikka, josta ammutaan suurin osa vuoden peurasaaliista. Itse olen tältä pellolta ampunut neljä peuraa ja kaksi hirvivasaa.


Olen kirjoittanut tänne blogiin kuinka itse aloitin metsästyksen ja kuinka itse löysin tien metsästysseuraan. Blogin tilastojen perusteella tämä kiinnostaa. Kaikilla ei ole kontakteja metsästysseuroihin ja erityisesti Etelä-Suomen seuroihin on hyvin vaikea ellei mahdoton päästä. Joillakin seuroilla vaaditaan, että asuu seuran alueella tai on maanomistaja.

Käytän nyt hyväkseni blogin suosiota ja mainostan omaa metsästysseuraa, joka kaipaa uusia aktiivisia jäseniä. Meillä ei tarvitse asua lähellä eikä olla maanomistaja. Meillä ei myöskään katsota sukupuolta.

Ensimmäiseksi haluan muistuttaa, että metsästysseuran jäsenyys ei ole vain, että metsästää. Jäsenyyden mukana tulee oikeus metsästää seuran mailla, mutta myös velvollisuus osallistua metsästysseuran tapahtumiin ja talkoisiin. Käytännössä meidän seurassa ei toistaiseksi ainakaan seurata jäsenten aktiivisuutta, mutta esimerkiksi ilmoittautumalla hirviporukkaan sitoudut osallistumaan metsästyksen lisäksi myös oheistoimintoihin. Päivä ei lopu siihen kun hirvi kaatuu.

Loppujen lopuksi metsästäjänä aika pieni osuus sisältää aseen kanssa toimimista. Metsästysseuran jäsenyyden suola on juuri yhdessä tekeminen yhteisen hyvän ja alueen riistakannan eteen.

Jos minulta kysyttäisiin omasta metsästysseurasta, kehuisin sen maasta taivaaseen. Tässä kuitenkin yhteenveto faktoista.

Sijainti

Seuran majalle on eduskuntatalolta noin kolme ja puoli tuntia. Kesänopeuksilla menee noin kolme tuntia. Matkaa tulee suuntaansa noin kolmesataa kilometriä. Jyväskylästä ajaa vajaassa kolmessa tunnissa. Porista ja Tampereelta vajaassa kahdessa tunnissa. Seinäjoelta ajaa tunnissa.

Seuran maja, jonne majoittuu kymmenisen henkeä, on jäsenten vuokrattavissa nimelliseen hintaan. Talkoopäiviltä maksua ei peritä. Metsästyskauden ollessa kuumimmillaan, on maja varattu hirviporukalle. Majalle tulee sähkö ja vesi.

Seuralla on hirvelle vuokrattuja alueita noin 3300 hehtaaria ja alueena kohtalaisen yhtenäinen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta alueet on myös vuokrattu pienriistalle. Lähimpään kuntakeskukseen on noin kymmenen kilometriä, eli vaikka seura on lähellä ruuhkasuomea, on se silti oma lähes koskematon erämaa (ikävä kyllä hakkuut on lisääntyneet myös meidän seuran alueella).

Pienenä riskitekijänä koirille on läheinen junanrata, joka rajaa seuran alueen yhdeltä suunnalta. 

Riistakanta

Alueella on hyvin hirviä ja samat hirvet pysyvät alueella kesät talvet. Eli meidän hirvet eivät erikseen vaella talvilaitumille. Valkohäntäpeuroja ruokitaan talvet ja niitä on alueella hyvin. Metsäkauriitakin alueella on ja itse pukkeja olen kesäaikaan kokeillut saada, mutta kaurista saaliiksi ei ole tullut kenellekään.

Pienriistaa on kiitettävästi. Metsokanta voi kohtalaisen hyvin. Teeriä on paljon, mutta saisi olla enemmänkin. Pyitä on todella paljon. Riekkoja on myös näkynyt, mutta näitä et etelässä pääse metsästämään. Kanalintujen kannat vaihtelevat aika paljon ja jäsenkiintiö on ollut viime vuosina yhdestä kolmeen (pyy kuitenkin ollut vapaa). Metsoja ei ole ammuttu meidän alueella vuosiin ja teeriäkin on ammuttu hyvin vähän. Vaikka pyy on ollut vapaa, niitä viime metsästyskaudella ammuttiin yksi kappale ja sen tiputti allekirjoittanut.

Ikinä en ole saanut jänistä saaliiksi, mutta seurassa on muita innokkaita jäniksen metsästäjiä ja jäniksiä löytyy.

Vesilintuja on huono metsästää kun alueella on huonosti niille sopivia vesialueita. Lähinnä telkkiä on näkynyt alueen lammilla ja joissa. Eli mahdollista on saada vesilintuja eräksi, mutta tuuria tarvitaan. Sepelkyyhkyjä alueella on välillä näkynyt paljonkin ja aktiivisella loppukesän ja alkusyksyn ruokinnalla niitä voisi saada saaliiksikin.

Pienpetoja metsästetään lähinnä loukkujen avulla. Niitä on alueella paljon. Läheinen rautatie ja alhainen metsästyspaine pitävät huolen, että pienpetoja riittää.

Suurpetoja alueella käy pyörähtämässä, mutta kaikki ovat olleet läpikulkumatkalla. Yhtenä talvena oli paljon urosilveksen jälkiä. Susista ei ole ollut pariin vuoteen havaintoja, vaikka niitä ympärikunnista löytyy. Kolmen eri ahmayksilön jälkiä oli viime talvena. Seura ei käytännössä metsästä suurpetoja vaikkakin johinkin yhteislupiin on osallistuttu.

Hirviporukka

Hirviporukkaan ilmoittaudutaan joka vuosi erikseen ja porukkaan pääsemiseksi riittää, että on seuran jäsen. Mitään alotusmaksuja ei ole vaikka viime vuosina on mm. investoitu uusiin hirvitorneihin. Eli seuran jäsenenä pääsee suoraan täysjäseneksi hirviporukkaan, täydellä lihaosuudella. Kulut jaetaan porukan kesken tasan.

Hirvilupia viimevuosina on ollut viisi ja puoli. Luvat on kaikki käytetty niinä vuosina kun itse olen ollut mukana ja aina on hyvin jäänyt hirviä alueelle. Hirviporukan koko on ollut noin kymmenen, eli pakastin täytyy kiitettävästi lihasta.

Hirvet ammuttaan suurimmaksi osaksi koirien ajamana hirvitorneista. Pieni porukka mahdollistaa hienoja metsästyskokemuksia, koska on todennäköistä, että pääsee kuumalle paikalle eikä samassa tornissa tarvitse istuskella koko päivää.

Hirvipeijaiset järjestetään maanomistajille ja kyläyhteisölle joka toinen vuosi heinäkuussa.

Peuraporukka

Peurat ammuttaan kyttäämällä. Joskus on ajometsästystäkin järjestetty, mutta peurasta kiinnostuneita on harvassa. Peuraporukka toimii kuten hirviporukkakin. Lupia on viime vuosina ollut kuusi ja lupia on jäänyt ampumatta.

Seuran jäseneksi

Jäsenhakemukset käsitellään seuran talvikokouksessa tammikuun lopussa. Seuran jäsenyys maksaa, mutta se on kertainvestointi ja sen jälkeen vuosimaksun maksamalla pysyy jäsenenä hautaan saakka.

Jos kiinnostuit asiasta, sivuilta löytyy yhteydenottolomake (pääsivulla ylhäällä on kolme viivaa - sieltä kun painaa, pitäisi avautua historia ja yhteydenottolomake). Kun sinne pistät yhteystietosi, otan yhteyttä ja jutellaan takemmin.




Kommentit

  1. Saisiko näitä metsästyskokemuksia lisää🤗

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itseäni on alkanut metsästys kiinnostamaan. Vierailin kaverini luona joka metsästää. Hänellä on mm. kauriin pää kotona seinällä. Hyvältä kuulostaa tuo yhteisöllisyys ja porukassa toimiminen metsästyksen kaikilla osa-alueilla. Täytyy lukea vielä lisää. Metsästyslupien lisäksi onko eläinten täyttöön liittyviä sääntöjä olemassa? En itse tästä tiedä mutta mielenkiinnosta kysyn? Lueskelin asiasta mutta en ihan varma ole asiasta http://www.hohkuri.com/

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kun jaoit asiaa aiheesta. Minä olen vasta mielessäni tätä metsästystä miettinyt, kovasti haluaisin kokeilla. Toki paljon pitäisi hankkia varusteita, kuten esimerkiksi ase sekä aseiden patruunat ja muut. Olisi myös hyvä, jos löytyisi joku seura, niin saa myös sitä apua sitten alkuun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäniksen metsästys ilman koiraa

Sepelkyyhkyn ruokinnan aloitus